Music-Bros historiaa
* Music-Bros Ay on perustettu loppuvuodesta 1987 Imatralle tuottamaan silloin kaupungista puuttuvia äänentoisto- ja valopalveluja. Ensimmäinen keikka oli maaliskuussa 1988 Imatran teatterilla Rock Screamer Club -rockmusikaalissa.
* Perustajina olivat Pete ja Arska Kiisseli sekä Ville Soininen. Muutama vuosi myöhemmin Arska jäi pois yhtiöstä. Music-Bros nimenä oli syntynyt jo aikaisemmin, kun veljekset Arska ja Pete oli perustamassa Imatralle Music-Bros -nimistä musiikkiliikettä. Silloin poikain laskelmat eivät vakuuttaneet pankinjohtajaa ja lainat jäivät saamatta...
* Vuonna 1993 toiminta laajeni äänitysstudiotoimintaan. Tilat vuokrattiin Imatran Vuoksenniskalta entisistä Valion tiloista, jonne studiotilat rakennettiin.
* 1994 Miitri Aaltonen tuli oppisopimuksella pääasiassa studiotöihin. Tosin myöhemmin Miitri "joutui" valomieheksi, livemiksaajaksi, monitorimiksaajaksi, tuottajaksi, biisin tekijäksi, laulajaksi, kitaristiksi, mainosääneksi, jne. Sittemmin Miitristä tuli Kotiteollisuus-yhtyeen neljäs jäsen.
* Vuonna 1997 Osmojen räjähdysmäisesti kasvaneiden keikkojen takia, noin 800:n erinäisen PA-keikan jälkeen, ääni- ja valokalusto sekä keikkabussi jätettiin vain Osmos Cosmos käyttöön.
* 1998 studio ja muut toimitilat siirrettiin Imatrankoskelta ostettuun 850:n neliön kiinteistöön, vanhaan teurastamoon / makkaratehtaaseen.
* Vuosien varrella studiossa on äänitetty kokonaan tai osittain Miitrin johdolla mm. useita kultalevyjä yhteiltä Mokoma, Stam1na, Kotiteollisuus ja Viikate.
* 1999 Music-Bros Ay sai Imatralla Suomen Yrittäjien vuoden yrittäjä-palkinnon.
* Ensimmäiset laitteet ja ohjelmistot videotuotantoon hankittiin vuonna 2000 Osmo's Cosmos Lideo Show'n myötä.
* Vuosituhannen alussa aloitettiin myös 3D-tuotanto sekä mainostuotanto
* Vuodesta 1998 saakka kiinteistön katutasossa vuokralla toiminut kirpputori siirtyi Music-Brosin omistukseen vuonna 2015 nimellä Kirpputori Amalia
* Vuonna 2015 studion äänittäjä-miksaajana / tuottajana aloitti Tommi Hämäläinen
* Toimintoja edelleen kehitetään ja hommat jatkuu...